30-osainen elokuvasarja

we runed on 30-osainen elokuvallinen jatkosarja, joka tehdään aikavälillä 2021-2026. Elokuvan toteutuksen vastuutaiteilijoina toimivat säveltäjä Anne-Mari Kivimäki ja ohjaaja, käsikirjoittaja Tommi Kainulainen. Kivimäki on mainittu yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmaksi musiikintekijäksi ja haitaritrancen kehittäjäksi. Kainulainen on kysytty teatteriohjaaja, joka toimii tällä hetkellä Lahden kaupunginteatterissa. Hän on saanut kansainvälisiä palkintoja indie-elokuvien ja musiikkivideoiden ohjaajana. Elokuvan pääkuvaajana toimii lyhytelokuvillaan palkittu kuvaaja Kim Saarinen ja äänisuunnittelijana teatterintekijänä meritoitunut Antti Puumalainen. Elokuvan tuotannosta vastaa Folk Extreme Oy. Koko elokuvasarja on valmis vuonna 2026. Elokuvan tekoprosessista tiedotetaan Folk Extremen ja Anne-Mari Kivimäen somekanavilla.

we runed on elokuvallinen jatkosarja, modernia monitaidetta joka hakee inspiraationsa Kalevalasta, kuitenkin vapaasti assosioiden nykymaailman aihepiireistä. Tuohivirsut meets korona- ja ilmastoahdistuksen Suomi. we runed tarjoaa väylän alitajunnalle ja symboliselle nykyajan tulkinnalle karnevalistisessa hengessä. Elokuvan avainsanoina ovat alitajunta, symboliikka, nykyaika, teknologia vs. kansanperinne, ahneus vs. empatia. Kalevalan kuvastosta mukana keskeisinä ovat elementit vesi ja metsä.

Elokuvaelämyksiä ja kansainvälistä yhteistyötä

Elokuvaa ja sen erillisiä osia esitetään sekä perinteisinä elokuvanäytöksinä, että livesäestettyinä versioina. Elokuvalle haetaan esitysfoorumeita sekä Suomesta että kansainvälisiltä elokuva- ja musiikkifestivaaleilta. Elokuvan roolituksessa otetaan huomioon monimuotoisuuden kirjo esiintyjien valinnassa. Teos pyrkii irrottautumaan Kalevalan tarjoamista stereotypisista henkilökuvista jakamalla rooleja pitkin matkaa usean eri esiintyjän kannettaviksi. Pyrkimyksenä ei ole klassista tarinankerrontaa mukaileva, alkuteokselle uskollinen lopputulema, vaan lähdemateriaalista inspiraatiota hakeva uusi eepos, jonka heijastuspinta on enemmänkin nykymaailma. Käsikirjoitus syntyy pitkin matkaa, reagoiden myös siihen mikä aihe milloinkin tuntuu taiteilijoita puhuttelevan - siis elävää nykytaidetta.

Elokuvan musiikkiraidoilla esiintyy sekä suomalaisia että kansainvälisiä artistivieraita. Musiikit tehdään inspiroituen uusista taiteilijakohtaamisista, vierailevien artistien saundeista, vanhoista kansanrunoista ja liikkuvan kuvan viehätyksestä.

we runed -musiikeista julkaistaan erillisiä musiikkiraitoja striimipalveluissa, ja niistä kootaan elokuvasarjaa tukeva albumikokonaisuus.

Yhteistyökumppanit ja tukijat

Operaatio Pirkanmaa, Taike

Elokuvaesityksiä ja livesäestyskeikkoja voi tilata osoitteesta:

TuotantoFolk Extreme Oy